Konservatiivisten kirkkojen vahvuudesta

Kalevan pääkirjoituksessa (17.11.) todetaan, että seurakuntavaalien
sittenkin alhaiseksi jäänyt äänestysaktiivisuus on pettymys verrattuna
niihin ladattuihin ennakko-odotuksiin.

Olisiko niin, että media- ja nettikohua seurataan ja kärjekkäitä
kirkon opin vastaisia mielipiteitä esitetään, koska niiden
esittämisellä saa itselleen myönteistä julkisuutta, mutta nämä seikat
eivät välttämättä vie äänestyskoppiin tai kirkonpenkkiin, koska
lopultakaan niiden esittäjät eivät ole kiinnostuneita kirkon
hyvinvoinnista.

Yhdysvalloissa vanhojen protestanttisten kirkkojen jäsenkato koettiin
jo paljon ennemmin kuin meillä täällä Suomessa. Kuitenkaan kaikki
kirkkokunnat eivät menettäneet jäseniään, vaan kaikkein
konservatiivisimmat kirkkokunnat lisäsivät jäsentensä määrää. Sama
kehitys näkyy täällä Suomessakin.

George Mason Universityn professori Laurence Iannaccone uskoo, että
vapaamielisten kirkkojen ongelmaksi on muotoutunut vapaamatkustaminen.
Niitä ääniä, jotka kirkon oppia kritisoivat ei tulisi kuunnella.

Vaikutusvaltaisessa kirjoituksessaan konservatiivisten kirkkojen
vahvuudesta, hän selittää kuinka dogmaattisuus ja pyhän elämän
vaatimukset tekevät kirkkokunnasta menestyvän.

Konservatiiviset kirkot onnistuvat houkuttelemaan jäseniksi ihmisiä,
jotka tosiaan tekevät jotain muutakin kuin vain vastustavat.

Jo edesmenneen yhteiskuntatieteilijän, Dean Kelleyn, neuvot
protestanttisille kirkkokunnille ovat edelleenkin ajankohtaiset. Jos
haluat menestyä kirkollisilla markkinoilla:

1. Älä kiinnitä erityistä huomiota ulkopuolisten mielipiteisiin.
Kirkkokunnan johdon täytyy omata valmius leimautua hulluksi maailman
silmissä.

2. Ulkopuolisten ei tule saada ohjata kirkon sisäisiä ratkaisuja.
Kirkon ei tule olla demokraattinen ja hellä siinä mielessä, että
ulkopuoliset vaikuttaa sen päätöksentekoon.

3. Kirkon tulee itse määritellä omat ja ulkopuolisen maailman tarpeet,
eikä antaa ulkopuolisen maailman niitä määritellä.

4. Ja ennen kaikkea, dogmaattisuuden ja pyhän elämän vaatimusten tulee
olla määrittelevänä tekijänä kaikissa kirkon sisäisissä päätöksissä.